Tietoa Vihtarista
Vihtarin nimestä:
Vihtarin kylän nimi tullee nimestä: "vihta, vitsas". Vitsas onkin ollut entisaikaan käytössä sidontavälineenä jokaisessa taloudessa.
Suomessa onkin melko paljon vihta/vitsas sanasta juonnettuja paikannimiä, nimen muodon vaihdellesssa. Esimerkiksi: Savonrannan Vihtakanta ja Vihtaniemi. Keskisuomessa, Laukaalla oleva Vihtavuori sekä Vihtajärvi ja Rovaniemen lähistöllä olevat Vitsa-aapa ja Vitsaselkä. Kokkolassa sijaitsee myös Vitsari niminen kylä. Leppävirralla ovat Vihta-lammit ja Vihtaniemi. Lisäksi Vihtari on myös suomalainen sukunimi.
Luultavasti vitsas/vihta/vihtari nimellä ei ole juurikaan yhteyttä sanan vasta/vihta kanssa. Paitsi että vastan/vihdan kiinnitykseen on käytetty vitsasta.
Tarinoita vitsaksen käytöstä:
Aisat kiinnitetty rekeen vitsaksien avulla
Otto Lipponen (s. 1904) on kertonut, että talvella puunajossa reellä on kovillakin pakkasilla ja jäisestä puusta reen korjaamiseksi kierretty saverikko vitsaksesta. Asiaan liittyy sanontakin; ”vihtasaverikon aikaan”.
Aatra, jossa vihtalenkit aisoissa ja luotin vihta lähellä kärkeä.
Kuvassa veneen vihtahankain ja veneen kiinnityksessä käytetty keulan vitsaslenkki.
Linda Koistinen (s. 1912) ja monet muutkin ovat kertoneet, aikoinaan monien (mm.: Heikki Issakaisen) soutaneen vihta hankaimilla. Nämä siis samanlaiset vitsakset kuin vaikkapa Hankasalmen vaakunassa.
Myös monissa maataloustyövälineissä on hyödynnetty vitsaksia. Näistä esimerkkinä kokonaan vitsaksilla koottu risukarhi. Lisäksi vitsaksia on käytetty pärevakoissa kahvoina, pisteaidoissa kiinnikkeinä ja tavaroiden kantamisen helpottamiseksi taakkavihdan muodossa.
Täysin vitaksilla koottu risukarhi
Pärevakoissa vihtakorvat ja vihtasanka
Taakkavihta monenlaisen kantamisen helpottamiseksi
Erkki Koistinen (s. 1909) kertoman mukaan aikanaan kaikki narut, köydet ja kiinnitysvälineet ovat olleet suuren työn ja vaivan takana. Erkki oli aikanaan ollut Sarvikummun Kopolassa nuotavedossa, jossa tuolloin ollut seudun ainoa nuotta joka tehty pellavalangoista. Talon varakkuudesta huolimatta oli nuotan köysiksi jouduttu käyttämään pellavan lisäksi eläinten jouhet ja karvat.
Aikonaan vitsaksen/vihtan käyttö onkin ollut elämän kannalta äärimmäisen tärkeää. Kiinnitysvälineenä lähes ainoastaan vitsaksen/vihtan ohella käytössä ollut nahkaremmit, jotka eivät kaikkeen käyttöön sovellu. Lisäksi nahkaremmien käyttökuntoon saamiseksi on tarvittu Nahkuria, ei Vihtaria.
Aikoinaan esimerkiksi suurissa purjelaivoissa, kuten Suomen Joutsenessa on käytetty manilaköysiä. Suomen Joutsenessa on köyttä yhteensä n. 30 kilometriä, eikä se ole ihmekkään. Maston korkeus on 52 metriä vesilinjasta, sinne ei ihan jokainen uskaltaisikaan kiivetä keinuvassa laivassa. Manila kasvina on banaaninsukuinen kasvi, joka ei ihan Suomessa kasva. Suomeen Manilaköysi on nimensämukaisesti tuontitavaraa Manilasta, Filippiineiltä. Ei niitä
ainakaan vitsashankaimilla soutamalla ole sieltä haettu.
Vitaksilla koottu risuaita.
Vihtarin alueella sijaitsee myös yksi kalmosaari. Johon vuonna 2015 laitettiin kyläyhdistyksen toimesta muistomerkki. Kalmosaarista lisätietoa saatavilla esimerkiksi kirjasta "Heinäveden historia vuoteen 1865" sivulta 403. Kirjan on kirjoittanut professori Tapio Hämynen.
- Otto Pesonen, osallistunut valtiopäiville (1900-luvun alussa) talonpoikaissäädyn edustajana. Sanontahan kuuluukin, että hän toi "tuohikontissaan rautatien vihtariin".
Suomi 100-vuotta, Tarinoita Vihtarilta.
Sepänsalmi, 1890-luku:
Tarina liittyy Vihtarin Sepänsalmeen ja siitä kuinka Sepänsalmi oikein saikaan nimensä. 1890-luvulla Sepänsalmessa piti pajaa mm.: Antti Kokko, alueella jolla nykyisin on rautatie- ja maantiesilta. Ilmeisesti alueella pajoja on myös ollut aiemmin. Alueen nimi tulleekin siitä, että Sepänsalmessa on ollut aikojen saatossa useammankin Sepän paja. Asiasta mainitaan myös kirjassa: Heinäveden Historia, Osa 2.
Linnoitustyömaa, syksy 1917:
Hieman ennen Suomen itsenäistymistä järjesti Venäjän armeija linnoitustöitä Savonrannan Vuokalassa. Linnoitustöissä työskenteli myös Vihtarilaisia mm.: Olli Koistinen (s. 1872. k. 1918), joka tuohon aikaan asui Sepänsalmessa Vihtarilla jotakuinkin nykyisen rautatien ja maantiesillan kohdilla, joita kumpaakaan ei silloin vielä ollut.
Palkkaa suomalaiset työläiset saivat linnoitustyöstä muutamia kopekkoja päivässä ja turvajärjestelyjäkään ei tuohon aikaan työmailla ollut. Ehkäpä juuri siksi, sattui työmaalla onnettomuus hirttä kantaessa ja Olli loukkaantui. Tapaturman vuoksi Olli kuljetettiin veneellä Vihtarin järven ylitse kotiinsa.
Tapaturman jälkiseurauksista Olli yritti toipua, mutta lopulta helmikuussa 1918 tapaturma johti kuolemaan vain hieman yli 45-vuoden iässä. Tuolloin elettiin kovaa aikaa ja Ollin suuri perhe jäi ilman isää. Elämä oli kovaa ja moni olisi varmasti toivonut, että lääkärit ja sairaalat olisivat olleet jo tuolloin yhtä lyhyen matkan päässä kuin nykyään.
Olli Koistinen oli Erkki Koistisen isä ja Pentti Koistisen ukki. Tarina on täysin totta ja perustuu Ollin lapsien kertomaan tietoon.